20.11.2018 12.19 Eugen Koev, Pasi Sorjonen

Näkökulmia väestöennusteeseen

Suomessa on oltu hyvin tietoisia siitä, että väestö ikääntyy, väestön ikärakenne muuttuu, ja että tämä tuo valtavan haasteen julkisen talouden ja julkisten menojen rahoittamiseen. Uusi, aiemmasta selvästi poikkeava väestöennuste muuttaa kaikkia näitä käsityksiä. Pohdimme seuraavassa, millä tavoin.

Ennuste Suomen väkiluvun kehityksestä muuttui dramaattisesti. Edellisen vuonna 2015 julkaistun ennusteen mukaan väestö kasvaisi ainakin vuoteen 2065 saakka ja ylittäisi kuuden miljoonan henkilön rajan. Uudessa ennusteessa väkimäärä saavuttaisi huippunsa jo vuonna 2034 hieman runsaassa 5,6 miljoonassa ja kääntyisi sen jälkeen laskuun. Vuonna 2051 palaamme takaisin nykyiseen väkilukuun ja sen jälkeen meitä on vuosi vuodelta aiempaa vähemmän. Vuonna 2065 meitä on 600 000 henkilöä eli kokonaiset kymmenen prosenttia vähemmän kuin vielä tovi sitten ajattelimme.

Ennuste nojaa olettamuksiin

Ennuste nojaa muutamaan keskeiseen oletukseen. Syntyvyys alenee lisää viime vuosien poikkeuksellisen matalilta tasoilta. Lisäksi maahanmuutto on pysyvästi aiempaa vähäisempää. Syntyvyyden ennakoitu lasku tarkoittaa sitä, että meillä on yhä vähemmän lapsia. Varhaiskasvatukseen menevien määrä alenee. Joitakin vuosia myöhemmin koulunsa aloittavien määrä pienentyy ja vuosikymmen myöhemmin lukion aloittaa aiempaa harvempi. Siitä jokunen vuosi myöhemmin korkeakouluihin hakeutuu vähemmän nuoria. Ennen pitkää heitä siirtyy aiempaa vähemmän opintojen päättymisen jälkeen myös työmarkkinoille.

Työikäisten eli 15-64 -vuotiaiden suhteellinen osuus väestöstä alenee (mutta se on korkeampi kuin edellisessä ennusteessa). Lapsihuoltosuhde paranee edelliseen ennusteeseen verrattuna, kun lapsia onkin vähemmän suhteessa työikäiseen väestöön. 

Vastaavasti 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä kasvaa. Tämä seuraa itse asiassa siitä, että yli 75-vuotiaiden osuus kohoaa jyrkästi, kun taas 65-74 -vuotiaiden osuus pysyy suhteellisen vakaana. Yhtä kaikki vanhuushuoltosuhde heikkenee (eli nousee), sillä ikääntyneitä on yhä enemmän suhteessa työikäisiin.
Kokonaisuutena huoltosuhde kuitenkin aluksi paranee (eli alenee). Alle 15-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden määrä suhteessa työikäisiin putoaa ensin. Myöhemmin suunta kääntyy ja huoltosuhde heikkenee uudelleen. Mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa julkisten menojen kannalta?

Väestöllisen huoltosuhteen muutos ei sellaisenaan kerro riittävästi siitä, miten työikäisiin kohdistuva taloudellinen rasitus muuttuu. Tämä johtuu siitä, että vaikutukset ovat erilaiset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Ensi vaiheessa syntyvyyden aleneminen helpottaa kustannusrasitetta, koska huollettavia lapsia on vähemmän. Ajan kuluessa tilanne kuitenkin muuttuu uudelleen ja heikkenee aikaisemmasta, koska työtä tekeviä rahoittajiakin on entistä vähemmän.

Kustannusrasituksen muutoksen aikauran kannalta on tärkeä merkitys myös sillä, että lasten ja vanhusten ikäsidonnaiset menot ovat kovin erilaisia. Ikääntyneiden hoiva ja terveydenhoito on keskimäärin kalliimpaa kuin lasten ja nuorten hoito ja koulutus, ja heitä on aiempaa enemmän.

Lyhyestä ilosta pitkä suru

Vaittinen ja Vanne  ovat arvioineet, millaisia ovat ikäryhmittäiset julkiset menot nettomääräisinä (tulonsiirrot ja julkisten palvelujen arvo miinus maksetut verot). Niiden perusteella voimme arvioida, kuinka suuria ovat yhtäältä lasten ja toisaalta ikääntyneiden käyttämistä palveluista ja tulonsiirroista aiheutuvat alijäämät työikäistä kohti. Voimme myös yrittää arvioida, miten nämä alijäämät kehittyvät yli ajan, kun oletamme, että etuus- ja palvelujärjestelmässä ei tapahdu muutoksia.

Vaittisen ja Vanteen raportti kuvaa nettomaksuja vuonna 2011. Sen jälkeen vero- ja etuusjärjestelmään on tehty varsin merkittäviä muutoksia, kuten vuoden 2017 eläkeuudistus, jotka hidastavat työikäistä kohti laskettavien menojen kasvua. Vaittisen ja Vanteen laskemat arviot ikäryhmittäisille nettomenoille ovat silti hyödyllisiä. Niiden avulla voidaan arvioida suuntaa antavasti, kuinka uudistunut käsityksemme väestörakenteen muutoksesta vaikuttaa arvioomme työikäisten taloudellisesta rasituksesta. 

Tulos näkyy oheisessa kuviossa. Väestöennusteen muutos hidastaa ensin julkisten nettomenojen kasvua työikäistä kohti, koska syntyvyyden väheneminen vähentää huollettavien lasten määrä. Suurimmillaan ero on noin 500 €/työikäinen vuoden 2030 tienoilla (vuoden 2018 rahassa mitattuna). Tämä ”etu” sulaa sen jälkeen, kun heikompi syntyvyys alkaa vähitellen pienentää työikäistä väestöä. 2040-luvun jälkipuoliskolla nettomenot työikäistä kohti ovatkin jo vanhaan ennusteeseen verrattuna korkeampia ja ero siihen kasvaa jatkuvasti. Vuonna 2065 se on yli 700 €/työikäinen korkeampi.

Lyhyen aikavälin ilo muuttuu pitkän aikavälin suruksi.  

AkavaWorks
  KUVIO: Arvio väestöennustemuutoksen vaikutus julkisiin nettomenoihin työikäistä kohti (€/vuosi 2018 rahassa).

Pohditaan lopuksi vielä oletusta syntyvyyden kehityksestä. Vauvojen lukumäärä suhteessa 20-40 -vuotiaiden naisten määrään on vuosikymmenten aikana aaltoillut ylös ja alas. Aivan viime vuosina lapsia on syntynyt poikkeuksellisen vähän. Tuore väestöennuste olettaa, että historiassa havaittu aaltoilu ei jatku, vaan syntyvyys jatkaa laskuaan jo valmiiksi matalalta tasoltaan. Se on melko raju oletus. Tiedämme jo nyt, että jos syntyvyys nousee lähivuosina edes vähän, seuraavaan väestöennusteeseen tulee iso korjaus vastakkaiseen suuntaan.
    


Eugen Koev Pasi Sorjonen
← Palaa otsikoihin